Posted on Leave a comment

Matkamessut 2023: Mitä on muuttunut kolmessa vuodessa? – osa 1

Messuosastoja ja messukävijöitä.

Helsingin Matkamessut ovat Pohjois-Euroopan suurin matkailualan ammattitapahtuma (Matkamessut alan ammattilaisille 2023). Niiden edellisestä toteutuksesta oli kulunut tasan kolme vuotta, kun vihdoin saatiin uudelleen tavata vanhojen ja uusien kollegoiden kesken pandemian jälkeen tammikuisessa Helsingissä. Tapahtumaan oli ladattu paljon uuden, muuttuneen ja paremman matkailumaailman peilaamisesta. Tässä kaksiosaisessa kirjoituksessa tarkastelen messujen toteutusta muutaman aiheen kautta, joita itse seuraan matkailun ammattilaisena.

Continue reading Matkamessut 2023: Mitä on muuttunut kolmessa vuodessa? – osa 1

Posted on Leave a comment

MaRa-alalle kaivataan lisää vastuullisuusosaamista

Kokit asettelevat ruoka-annoksia, kuva: Shutterstock

Kestävästä ja vastuullisesta matkailusta on puhuttu jo pitkään. Matkailualalla on sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia yhteiskuntaan ja ympäristöön, joten kaikkien alan toimijoiden tehtävänä on pyrkiä maksimoimaan toiminnan positiivisia vaikutuksia ja minimoimaan negatiivisia vaikutuksia.

Kestävällä matkailulla voidaan viitata pitkän aikavälin tavoitteisiin, joita kohti päästään vain kaikkien matkailutoimijoiden ja sidosryhmien vastuullisella toiminnalla (ks. esim. Veijola, Ilola & Edelheim 2013). Vuonna 2020 Business Finland nosti vastuullisuuden valokeilaan omalla Sustainable Travel Finland -ohjelmallaan. Alan yrityksiltä odotetaan yhä enemmän vastuullista liiketoimintaa, jossa otetaan huomioon sidosryhmien odotukset ja kannetaan vastuu liiketoiminnan taloudellisista, sosiaalisista ja ympäristövaikutuksista.

Jotta matkailualan yritykset voivat toimia vastuullisesti, täytyy niissä olla riittävästi osaamista tunnistaa oman toimintansa vastuullisuusvaikutukset ja selvittää sidosryhmien kannalta olennaiset vastuullisuusasiat sekä toteuttaa ja kehittää vastuullista toimintaa käytännössä. Etenkään pienissä matkailualan yrityksissä tällaista osaamista ei ole riittävästi. Siksi myös vastuullisuudesta saatavat hyödyt, kuten veden, energiankulutuksen ja jätteiden määrän pienenemisen myötä saadut säästöt tai vastuullisena yrityksenä ja työnantajana erottuminen, jäävät saamatta.

Continue reading MaRa-alalle kaivataan lisää vastuullisuusosaamista

Posted on Leave a comment

Vapaaehtoismatkailuun sovellettava lainsäädäntö

Vapaaehtoismatkailu on Suomessa vähän tunnettu matkailumuoto, mutta sen potentiaali vastuullisuuden kannalta on maailmalla jo tunnistettu.

Value-hanke tutkii, onko vapaaehtoismatkailulla potentiaalia Keski-Suomessa. Yksi hankkeen keskeisistä tehtävistä on selvittää, onko tämän matkailumuodon edessä lainsäädännön osalta esteitä, jotka saattavat hidastaa sen kehitystä tai ehkäistä sen kokonaan. Continue reading Vapaaehtoismatkailuun sovellettava lainsäädäntö

Posted on Leave a comment

Vastuullisen matkailun portaat -koulutus edistää Agenda2030-tavoitteita ja Sustainable Travel Finland -ohjelmaa

Kestävän kehityksen tavoitteiden, Sustainable Travel Finland -ohjelman sekä Vastuullisen matkailun portaat -koulutuksen logot. Kuvassa näkyy, että Vastuullisen matkailun portaat -koulutus liittyy kestävän kehityksen tavoitteisiin ja Sustainable Travel Finland -ohjelmaan.

Kun Vastuullisen matkailun portaat -koulutusta kehitettiin viiden korkeakoulun asiantuntijaryhmässä, haluttiin ottaa huomioon mahdollisimman paljon sidosryhmiä ja niiden tarpeita. Suunnittelutyö oli huolellista ja määrätietoista. Tavoitteena oli tarjota koulutus, joka palvelee hyvin sekä Suomen valtakunnallisessa että globaalissakin kontekstissa. Continue reading Vastuullisen matkailun portaat -koulutus edistää Agenda2030-tavoitteita ja Sustainable Travel Finland -ohjelmaa

Posted on Leave a comment

Täydennyskoulutuksella yhtenäistetään ydinosaaminen ja luodaan yksilölliset opintopolut

Kuva koulutuksen tasorakenteesta 3D:nä.

Huom. Blogikirjoitus sisältää videokeskustelun.

Puhutaan vastuullisesta matkailusta tai mistä tahansa muusta toimialasta, täydennyskoulutuksen oppijat ovat erittäin heterogeeninen ryhmä. He ovat aikuisia, jotka eroavat toisistaan koulutuksellaan ja muulla taustallaan ja ovat eri elämäntilanteissa ja työelämän vaiheissa ja asemissa. Tämän vuoksi heidän osaamisensakin on eritasoista. Täydennyskoulutuksen rakentaminen, joka sopii heille kaikille, on erittäin vaikea asiantuntijatehtävä. Jos siihen lisätään vielä digitaalisuus, se voi osittain auttaa, mutta osittain edelleen vaikeuttaa suunnitteluprosessia. Continue reading Täydennyskoulutuksella yhtenäistetään ydinosaaminen ja luodaan yksilölliset opintopolut

Posted on Leave a comment

Viisi tapaa, joilla vastuullisuutta edistettiin Vastuullisen matkailun portaat -hankkeessa

Vastuullisen matkailun portaat projektiryhmä lanseerauswebinaarissa. Kuva: Rositsa Röntysen arkisto.

Nykypäivänä vastuullisuus on pop! Käsitettä käytetään kaiken tasoisissa yhteiskunnan foorumeissa – akatemiasta mediaan ja kahvipöytäkeskusteluihin – joskus oikein, monesti väärin. Jokainen väittää olevansa asiantuntija. Mutta mitä tapahtuu, jos saadaan Suomen kovimmat (matkailun) vastuullisuuden asiantuntijat yhteen? Vastaus kuuluu: Vastuullisen matkailun portaat.

Continue reading Viisi tapaa, joilla vastuullisuutta edistettiin Vastuullisen matkailun portaat -hankkeessa

Posted on Leave a comment

Tutustu Vastuullisen matkailun portaat -projektin julkaisuihin

Vastuullisen matkailun portaat – koulutusmallin kehittäminen -hankkeen toimesta keväällä 2021 julkaistiin kaksi kirjaa, jotka kertovat koulutuksen kehittämisen prosessista, Porrasmallista ja Vastuullisen matkailun portaat -koulutuskokonaisuuden tavoitteista ja opiskelutavoista.

Continue reading Tutustu Vastuullisen matkailun portaat -projektin julkaisuihin

Posted on Leave a comment

Kompetenssien määrittäminen – miten tiedetään, mitä tulisi tietää?

Hankkeen asiantuntijat seisovat lavalla työpajan aikana. Takana esitys Vastuullisen maztkailun portaat -koulutusmallin kehittämisestä. Kuva hankkeen työpajasta, Ähtäri 21.3.2019. Lähde: Hankkeen Facebook -sivu.

Vastuullisen matkailun portaat -hankkeen alkaessa ensimmäinen askel oli tehdä kartoitus siitä, mitä matkailualalla tiedetään vastuullisuudesta ja mitä koulutuksen tulisi tarjota. Oulun yliopiston tiimin osalta alkukartoitus toteutettiin vuonna 2019 työpajojen ja kyselyn avulla, jonka kautta tavoitimme 197 hyvin erilaista matkailutoimijaa ympäri Suomen. Lapin yliopiston tiimi puolestaan tarkasteli matkailualan opetuksen vastuullisuuskäsityksiä ja opiskelun antamia valmiuksia. Selvittämällä vastuullisuustiedon luonnetta ja sen tarpeita, pystyimme muodostamaan kuvan koulutukseen sisältyvistä kompetensseista. Kompetenssien avulla kuvattiin, millaista vastuullisuusosaamista vastuullisen matkailun edistäminen vaatii tuekseen.


Continue reading Kompetenssien määrittäminen – miten tiedetään, mitä tulisi tietää?

Posted on Leave a comment

Matkailun vastuullisuus on saanut uusia merkityksiä pandemia-aikana

Matkailija kävelee tiheän metsän läpi kohti valoa

Pandemian seurauksena matkailussa korostuu vastuullisuus monella tapaa. Turvallisuuden tunteesta on tullut uusi hygieniatekijä. Matkailijat haluavat käyttää luotettavia ja vastuullisesti tuotettuja palveluja. Kahdessa ajankohtaisessa Haaga-Helian opinnäytetyössä matkailualan vastuullisuutta on käsitelty kahdesta kiinnostavasta näkökulmasta: palveluntuottajien ja yhteiskunnallisen keskustelun kannalta. 

Continue reading Matkailun vastuullisuus on saanut uusia merkityksiä pandemia-aikana

Posted on Leave a comment

Vastuullisen matkailun portailla

Kuva portaista joka on rakennettu laatikoista, takana vuori. Piirretty nuoli, miten hypellä laatikolta toiselle.

Vastuullisen matkailun portailla alkaa olla valmista! Takana on lähes kaksivuotinen hankeponnistus, jossa on luotu digitaalinen koulutusmalli sekä sen pilottina vastuullisen matkailun koulutus. Koulutuksen keskeisimpiä kohderyhmiä ovat matkailualan yrittäjät, esimiehet, työntekijät ja yrittäjäksi aikovat. Lisäksi kohderyhmiin kuuluvat korkeakouluopiskelijat, matkailualan opettajat ja asiantuntijat sekä viranomaiset. Koulutuksen laajuus vaihtelee 1-20 opintopisteen välillä riippuen opiskelijan omista tavoitteista ja aikaisemmasta osaamisesta.

Continue reading Vastuullisen matkailun portailla